Säätiön nimi ja kotipaikka
Tarkoitus
Tarkoituksen toteuttaminen
Säädepääoma
Valtuuskunta
Hallitus
Hallituksen kokous
Hallituksen jäsenten palkkio
Vuosikokous
Asiamies ja toimihenkilöt
Säätiön nimen kirjoittaminen
Tilikausi ja tilintarkastus
Vuosiselvitykset
Sääntöjen muuttaminen ja säätiön lakkauttaminen
1 § Säätiön nimi on Jaalan, Elimäen ja Valkealan kehittämissäätiö. Säätiön kotipaikka on Kouvolan kaupunki.
2 § Säätiön tarkoituksena on vahvistaa ja kehittää kylien elinvoimaisuutta (31.12. 2008 voimassa oleva kuntajaon mukainen Jaalan, Elimäen ja Valkealan kunnan alue.) ja edistää niiden asukkaiden hyvinvointia sen jälkeen kun perustajakunnat on lakkautettu ja ne ovat liittyneet 1.1.2009 lukien perustettavaan Kouvolan kaupunkiin.
Säätiön varoja ei saa käyttää uuden kunnan toiminta- ja taloussuunnitelmien mukaisten investointiohjelmien tai lakisääteisten menojen rahoittamiseen.
3 § Säätiö toteuttaa tarkoitustaan myöntämällä avustuksia ja harjoittamalla tiedotustoimintaa.
Säätiö voi tukea myös toiminta-alueeseensa liittyvää tutkimustoimintaa muun muassa eri alueiden ja kylien toimintojen kehittämissuuntien selvittämiseksi sekä säätiön yleishyödyllistä tarkoitusta palvelevaa toimintaa.
4 § Säätiön pääoma jakautuu peruspääomaan (500 000 €) ja käyttörahastoon
(5 000 000 €).
Säätiön varat on sijoitettava varmalla ja tuloa tuottavalla tavalla.
Säätiöllä on oikeus ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja sekä kartuttaa omaisuuttaan muillakin tavoilla ja säätiö voi omistaa toimintaansa varten kiinteää ja irtainta omaisuutta, osakkeita ja muita arvopapereita sekä harjoittaa sijoitustoimintaa.
5§ Säätiön valtuuskuntana toimii Kouvolan kaupunginhallitus.
Valtuuskunnan jäsenten ja varajäsenten toimikausi on sama kuin Kouvolan kaupunginhallituksen toimikausi.
Valtuuskunnan puheenjohtajana toimii Kouvolan kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtajana kaupunginhallituksen (1.) varapuheenjohtaja.
6§ Valtuuskunnan kokouksen kutsuu koolle valtuuskunnan puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja kutsulla, joka toimitetaan kirjallisesti kullekin jäsenelle vähintään viisi päivää ennen kokousta.
Valtuuskunta on päätösvaltainen, kun saapuvilla on yli puolet valtuuskunnan jäsenistä.
Päätökset tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä, mikäli näistä säännöistä ei muuta johdu. Äänten mennessä tasan ratkaistaan vaalit arvalla, mutta muissa asioissa tulee voimaan se mielipide, johon kokouksen puheenjohtaja on yhtynyt.
Valtuuskunnan kokouksista laaditaan pöytäkirjaa, johon merkitään tehdyt päätökset ja toimitetut äänestykset. Pöytäkirjan allekirjoittaa kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja vähintään yksi kokouksessa siihen valittu jäsen.
7 § Valtuuskunnan kokous pidetään tarvittaessa kunkin vuoden marraskuun loppuun mennessä. Ylimääräinen kokous pidetään milloin valtuuskunnan puheenjohtaja pitää sitä tarpeellisena tai säätiön hallitus tai vähintään puolet valtuuskunnan jäsenistä sitä kirjallisesti esittämänsä asian vuoksi puheenjohtajalta pyytää.
Kokouksessa valitaan hallituksen jäsenet ja varajäsenet ottaen huomioon sen, mitä näiden sääntöjen 8 §:ssä on määrätty.
8 § Säätiön asioita hoitaa ja sitä edustaa viisijäseninen hallitus, johon Elimäen kunta nimeää kaksi (2) ja Jaalan kunta yhden (1) ja Valkealan kunta kaksi (2) jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet ensimmäiseksi toimikaudeksi.
Hallituksen toimikausi on neljä (4) vuotta. Ensimmäinen hallituksen toimikausi alkaa, kun kunnat ovat nimenneet hallituksen jäsenet ja säännöt on vahvistettu patentti- ja rekisterihallituksessa. Toimikausi päättyy 31.12.2012.)
1.1.2009 jälkeen eroavien tai erovuoroon tulevien jäsenten tilalle uudet jäsenet nimeää säätiön valtuuskunta 8 §:n 1 momentin mukaisessa suhteessa 31.12.2008 voimassa olleen kuntajaon mukaisten Elimäen, Jaalan ja Valkealan kuntien alueella asuvista.
Jäsen tai varajäsen voi toimia enintään kaksi perättäistä kautta.
Hallituksen toimikausi alkaa kalenterivuoden alussa.
Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan kunkin vuoden ensimmäisessä kokouksessa.
9 § Kutsu hallituksen kokouksiin toimitetaan kirjallisesti kullekin jäsenelle vähintään viisi päivää ennen kokousta. Muut tiedonannot hallituksen jäsenille toimitetaan kirjallisesti tai sähköpostilla.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta.
Hallitus on päätösvaltainen, kun saapuvilla on enemmän kuin puolet hallituksen kaikista jäsenistä.
Päätökset tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä, mikäli näistä säännöistä ei muuta johdu. Äänten mennessä tasan ratkaistaan vaalit arvalla, mutta muissa asioissa tulee päätökseksi se mielipide, johon kokouksen puheenjohtaja on yhtynyt.
Hallituksen kokouksista on laadittava pöytäkirja, johon merkitään tehdyt päätökset ja tapahtuneet äänestykset. Pöytäkirjan allekirjoittaa kokouksen puheenjohtaja ja vähintään yksi kokouksen siihen valitsema jäsen.
10 § Hallituksen jäsenille maksetaan kohtuullinen kokouspalkkio ja kohtuullinen palkkio säätiön hyväksi tehdystä muusta työstä.
11 § Hallitus kokoontuu vuosikokoukseen kunkin vuoden helmikuun loppuun mennessä.
Vuosikokouksessa on:
- käsiteltävä tilintarkastuskertomus, vahvistettava hallituksen toimintakertomus ja tilinpäätös,
- päätettävä talousarviosta kulumassa olevalle vuodelle,
- määrättävä kokouspalkkion suuruus sekä
- valittava tilintarkastaja ja varatilintarkastaja.
12 § Säätiöllä on asiamies. Asiamiehen ottaa ja erottaa hallitus, joka määrää myös asiamiehen palkkion. Asiamies toimii säätiön hallituksessa esittelijänä, ellei hallitus tapauskohtaisesti toisin päätä.
Säätiö voi palkata toimintaansa varten tarvittavat toimihenkilöt.
13 § Säätiön nimen kirjoittavat hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja yhdessä tai toinen heistä yhdessä asiamiehen kanssa.
Hallitus voi oikeuttaa säätiön toimihenkilön tai muun hallituksen jäsenen kirjoittamaan säätiön nimen yhdessä hallituksen puheenjohtajan tai varapuheenjohtajan kanssa.
14 § Säätiön tilikausi on kalenterivuosi. Tilit ja hallituksen kertomus säätiön toiminnasta edellisenä vuonna on annettava tammikuun loppuun mennessä tilintarkastajalle, jonka on annettava kertomuksensa vuosikokoukseen mennessä.
15 § Oikeaksi todistetut jäljennökset tuloslaskelmasta ja taseesta liitteineen, tase-erittelyistä sekä toiminta- ja tilintarkastuskertomuksista on kuuden kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä toimitettava patentti- ja rekisterihallitukselle.
Hallituksen jäsenen ja nimenkirjoittajien vaihtumisesta on viivytyksettä tehtävä ilmoitus patentti- ja rekisterihallituksen säätiörekisteriin.
16 § Säätiön sääntöjä voidaan muuttaa, mikäli vähintään 2/3 hallituksen kaikista jäsenistä sitä kannattaa. Sääntömuutokselle on saatava patentti- ja rekisterihallituksen vahvistus.
Säätiön lakkauttaminen on mahdollista, jos säätiölain 18 §:ssä säädetyt edellytykset täyttyvät. Säätiön lakkauttamisesta päätetään samassa järjestyksessä kuin sääntöjen muuttamisesta. Lakkauttamiseen tulee saada patentti- ja rekisterihallituksen suostumus.
17 § Jos säätiö lakkautetaan, sen jäljellä olevat varat siirretään Kouvolan kaupunginhallituksen alaiseksi maaseutuelinkeinojen kehittämisrahastoksi. Rahaston varoja käytetään sääntöjen 2 §:ssä mainittuun käyttötarkoitukseen.
|